The Doors -Love street.

Jeap, pitkästä aikaa on taas asiaa tännekin, ehkäpä päivittelytiheyskin kasvaa tästä uudesta ihanasta elämäntilanteesta, mene ja tiedä.

Neiti Absinthen sinkkuusvaihe oli pitkähkö ja hankala. Kun siihen sitten tottui ja viihtyikin hyvin, kantapaikan ovesta sisään kävelee uusi mies, jota en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Hiljainen ja rauhallinen mies tuli tutustumaan alueen kapakoihin ja tykästyi kantapaikkaani hyvän bilispöydän takia. Ja vaikka omakehu hieman haiseekin, parin peli-illan jälkeen hän ryhtyi ravaamaan siellä allekirjoittaneen takia. Alku oli hieman hankala tietenkin, molemmat olivat selvästi kiinnostuneita toisistaan mutta ei oikein tohtinut tehdä sen kummempaa aloitetta. Viime lauantaina sitten asia lyötiin lukkoon, toinen heinäkuuta on virallinen seurustelunaloituspäivä!

Olen ihmeissäni ja aluksi hyvinkin peloissani: mitä ihmettä tästä tulee, kun yhtäkkiä löydänkin miehen joka on tosissaan? Entiset suhteet kummittelevat nätisti vieläkin päässäni, mutta kiitos Taiteilijan kärsivällisyyden pystyn päivä päivältä enemmän luottamaan häneen ja hänen aikomuksiinsa. Olen hyvin, hyvin onnellinen tällä hetkellä, vaikka arkiset asiat kuten työttömyys ja suorastaan vittumainen tilanne vanhempien kanssa nakertavatkin tässä. Mutta kaikilla osa-alueilla ei tietenkään voi mennä täysin hyvin. Minulla on nyt rinnallani upea mies ja aivan ihanat ystävät, joista yksi on todellakin Ystävä isolla y:llä. Hän on tehnyt niin paljon hyvää minulle -ilman että olen sitä koskaan pyytänyt. Olen laihtunut, painoni putoaa periaatteessa hyvällä tahdilla, ja koska minulla nyt ei varsinaisesti ole muutakaan tekemistä, vapaa-aikani menee kevyesti lenkkeilyn tai pyöräilyn tai samoilun merkeissä. 


Eniten kaipaan kuitenkin tähän mukavaan olemiseen sitä työtä rinnalle. Elämä ilman rutiineja on kuitenkin kaiken kaikkiaan ahdistavaa. En päässyt mihinkään kouluun mihin hain yhteishaun aikaan, uutta matoa koukkuun kyllä, mutta jossain vaiheessa uskokin alkaa loppumaan. 


Olen muuten muuttohommissa. Henkisesti, en vielä niinkään fyysisesti. Hain uutta vastaavantyyppistä asuntoa Espoonlahti/Kivenlahti -arealta, sillä matkusteluni jatkuvasti täältä Puolarmetsästä sinne on pitemmän päälle aika uuvuttavaa. Ja hankalaa. 


Palannen asiaan myöhemmin, kunhan olen saanut hieman jäsenneltyä kaikkea uutta ja ihmeellistä paremmin omassa mielessäni. See ya

dodiin

Täälläkin päässä sitten päästään tähän. Eli, koska en tiedä kuka lukee blogiani, vai lukeeko sitä kukaan :( niin pätkäytän tähän FRIEND'S CUTin. Tämä on epävirallisen virallinen, jos haluat lukea ja olla listoillani, sano jaa. Tai jotain, kunhan ilmaiset. Ne hiljaiset ja näkymättömät persoonat, jotka eivät ilmaise mitään, poistuvat listaltani.

Jaa.

Kerli -Walking on air

Olisi kiva, jos tähän vastattaisiin.


Everyone has things they blog about.
Everyone has things they don't blog about.
Challenge me out of my comfort zone by telling me something I don't blog about, but you'd like to hear about, and I'll write a post about it.
Ask for anything: life experiences, latest movie watched, last book read, political leanings, thoughts on yaoi, favorite type of underwear etc.

(Repost in your own journal so that we can all learn more about each other.)
  • Current Music
    Kerli- Walking in air

Särö

Miten sitä oikeasti masentuu, kun istuu yksin himassa?

No ei, oikeastaan mulla taitaa olla päällänsä nyt ihan oikea masennus, jälleen kerran. Mikään ei oikein tunnu piristävän.
Ajoin tänään Espoosta Lohjalle ja toisin päin. Takaisin tullessa en ajanut yhtään sen kovempaa kuin vain 120 km/h, ja silti mut ohitettiin useasti ja törkeästi näyteltiin keskisormea sun muuta mahtavaa. Koska en ajanut 140 kilsaa tunnissa? Kaiken kukkuraksi kurjinta on se, että ne olivat vanhoja miehiä, jotka tätä harrastivat.

Mua kuvottaa, ihan rehellisesti sanottuna.

En ole ajanut kovin kauaa, kesästä saakka vain. Ja nyt tuolla, hiukan jäätyneellä tiellä, mietin monta kertaa, että jos nyt päästän irti ratista, paiskaudun suoraan seinää/aitaa/toista autoa päin. Ja mitä siitä sitten seuraisi?

En tosin päästänyt irti ratista kertaakaan, ja nyt takaisin tullessani kädet olivat hionneet vähän.

Mua paleltaa, ja on ikävä. Sitä jotenkin nyt vasta alkaa tajuta kaikkia hölmöjä pikkujuttuja, mitkä vähän naurattavatkin. Kuten vaikkapa sen, että Danilla on isot kourat ja niiden suojissa oli aina hyvä olla. Isot, raskasta työtä tekevät kädet, pidän niistä erityisen kovasti. Tulee hyvin suojattu ja turvallinen olo, kun ajattelee, että minua suojaa joku. Dani on muutenkin niin pitkä ja vankka. Ei lihava, mutta kaappi muuten vain.

Kerran ne kädet osuivat ikävästi, mutta ei kipeästi. Kerran ne isot kädet eivät suojanneet, vaan hyökkäsivät. Se ei sattunut, paitsi sisältä, tosi kovasti. Ehkä siitä on vieläkin jäljellä pieni särö. Ihan pikkanen vain, ja aina välillä mietinkin sitä säröä, sitä, kun käsi läimäisi.
Mikä oikeus naisella muka on lyödä, jos miehellä ei?
Tätä en ymmärrä, ja pohdin pitkään ja hartaasti aina toisinaan.

Toisaalta se särö ei haittaa minua kuinkaan. Ei se vaikuta siihen, että rakastanko Dania ja mitä haluan elämältäni. Se vaan on tuolla, kuin pieni arpi ihossani, mukana mutta mitätön. En pelkää Dania, eikä minun luottamukseni häneen ole koskaan murentunut. Enkä usko, että se jatkossakaan tulee murentumaan. En pelkää sitä, enkä miestä.

Hän ei enää koskaan sen jälkeen ottanut kiinni suutuspäissään. Vaikka kuinka raivokkaasti tappelimme, se oli vain se kerta. Ja siksi uskon vakaasti toiseen mahdollisuuteen, niin moneen mahdollisuuteen kuin se vaatii. Nyt ne kädet vain suojelevat minua, ja se on hyvä; näin minäkin voin suojella niitä käsiä.

Toinen asia, mitä olen pitkään pohtinut, on se, miksi kaikki miespuoliset ystäväni, jotka olen tuntenut enne seurusteluani, ovat kaikonneet? Minä olen edelleen kuitenkin se sama tyttö, johon he ovat tutustuneet, miksi poikaystävä karkoittaa noin tehokkaasti?
Minulla oikeasti oli yksi sydänystäväkin. Emme olleet kaikesta aivan samaa mieltä, joskus jopa täysin eri mieltäkin, mutta silti hänelle oli helppo uskoutua, ja luultavasti hänenkin oli helppo puhua minulle. Miksi nyt, kun molemmilla on kumppani, me emme voi käydä yhä tuttavallista keskustelua toistemme kanssa?
Pitäisikö minun ottaa jotain yhteyttä tähän poikaan ja kysyä suoraan? Pelkään, että asiaan ei tule koskaan mitään selvyyttä, ja haluaisin mielelläni hoitaa asian ihan kahden kesken. Se on kuitenkin mahdotonta, mutta jos esimerkiksi netissä laittaisi jotain yksityistä viestiä? En haluaisi, että tämä poika näyttäisi kuitenkaan viestejäni tytölleen ennen kuin asiamme olisi kristallinkirkas, kehtaisinko toivoa jotain sellaistakin? Olisiko se väärin tätä tyttöystävää kohtaan?

Olenko oikeasti ihan noin hakoteillä? En kuitenkaan saa asiaa pois päästäni, ennen kuin jokin selkeä ratkaisu tähän asiaan syntyisi.

Muuten minulla menee oikein mukavasti :D olen vähän hassuttelutuulella, vaikka kello on vasta tuon verran, eikä ketään ole missään.

Ääh

Ei tästä tule mitään tolkkua. En vain saa mitään tolkkua mihinkään. Kaikki vaan on, mut sit ei tavallaan ole. Vituttaa, kun ei ole yhtään omaa kaveria enää, vaan kaikki kaverit on yhteisiä Danin kanssa. Tavallaan aika tyhmää.

Yy, perjantaiangstit on kans tosi perseestä :DD

Volbeat -Sad man's tongue


KIINNI JÄIT!
 
Koska luet tätä tekstiä se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat kunhan teet sen.

Laita tämä teksti omaan journaliisi ja nappaa kaikki journaliasi (vahingossakin) lukevat.
 

Elintasolapsi


Ja jälleen on hyvän tuulen päivitys paikallaan ^^

Kun tuossa viimeksi listasin, mitä tarvitsen, niin nyt on ainakin se puhelin :D hitaasti hyvää tulee.

Oikeasti, ärsyttävää, että ei saa itseäni nyt mitenkään tekemään muutamaa koulujuttua, ja ne vain lykkääntyvät ja lykkääntyvät. Oikeasti, aivan hirveän rasittavaa.

Toinen yhtä rasittava asia on ihmiset, jotka kuvittelevat että kaikki pyörii heidän ympärillään. Paskanmarjat sanon vaan, anteeksi, mutta ei kiinnosta kuulua siihen sakkiin laisinkaan.

Mutta, Dani valmistui juuri perjantaina vartijaksi! Oon niin ylpeä siitä miehestä, vaikka nyt ei teekään autohommia, mikä on sen ehkä suurin intohimo, mutta mitä sitten? Hän itse halus kokeilla vartijan hommia, ja näyttää pitävän siitäkin tosi paljon (: ihanaa, että Dani löysi jonkun mieleisen työn<3

Eräänlaisena motivaatioporkkanana koulunkäynnin suhteen mulla on tiedossa pari matkaakin, toinen ihan tässä syksyllä ja toinen tammikuussa. Pitäisi päästä tässä nytten kohta käymään Ruotsissa, ihan basic ruotsinlaivaristeilyjuttu, mutta oon siitäkin niin innoissani, ihan vaan siksi että matkustelu on ihanaa, ja kaikki matkustelu käy enemmän kuin hyvin! Tammikuussa lähdetään sitten koko revohka jonnekin etelän lämpöön, mikä sekin käy mulle tosi hyvin. Viikko etelässä ei tule ainakaan käymään yhtä pitkäksi, nyt varsinkaan, kun Dani tulee mukaan sinnekin! Vanhempien ja Danin välit oli vähän nihkeät kun tuossa aloitimme seurustelun, johtui ihan vaan siitä, että olin itsekin vielä 16 -vuotias nulikka, ja se tulikin ihan yllättäen pommina vanhemmille tietoon. Nyt kun ollaan oltu kohta kaksi vuotta yhdessä, niin porukat ovat alkaneet ikäänkuin sietämään Dania, ja nyt tulevat oikeasti paremmin toimeen. Saa nähä mitä viikko vieraalla maaperällä sujuu :D

Niin, ja todellakin, kohta kaksi vuotta ollaan oltu Danin kanssa yhdessä. Se tuntuu hassulta, sillälailla, että "no hei, kaksi vuotta, ei se nyt ole temppu eikä mikään, mutta olepa kymmenen vuotta yhdessä jonkun kanssa! Tai vaikka kaksikymmentä!" Sitten sitä on ihan, että hittolainen, ei se aika nyt välistä aina niin nopeasti mennyt, että kaksi vuotta ei tuntuisi missään. Että kyllä minä sanoisin, että vaikka kaksi vuotta ei nyt todellakaan aina ole ollut niin auvoista, niin että ei se nyt ole ollut ihan jostain helvetin alhaisimmasta kammiostakaan. Oikeasti, arki tuli aika kivuttomasti loppujen lopuksi mukaan meidän suhteeseemme, ja mitäpä siitä. Asenteeni olisi varmasti toinen, jos arki ei olisi millään sopinut kuplasuhteeseemme, mikä nyt kaikilla on ollut kun ovat alkaneet heilastelemaan toisen ihmisen kanssa. Yksi vakavanmittainen eroamisprosessi kahden vuoden sisään ei ole mielestäni paha saldo -ei myöskään se, että takana taitaa olla kuukausi melkein yhtämittaista riitelyä, ja silti ollaan vielä tässä :) sanotaan näin, että olen kyllä todella ylpeä itsestäni, vaikka kaksi vuotta ei ole varmastikaan teistä muista yhtä ihailtava saavutus kuin ne kaksikymmentä vuotta. Niin, ja vielä naimisissa, me emme ole edes kihlautuneet. Nih.

Koska täällä kaikki tahtovat ostaa ja ihmisiä painostetaan ostamaan mahtavia ostoksia, ja nyt kun on upeita tarjouksia ja alennuksia, niin voisin tahtoa ostaa korsetin. Sen mitä nyt olen tässä tuumaillut hyvän aikaa. Ostaostaosta<3

Jees, joskus pinnallinen palloilu ja hävettävä törsäily on ihan tervetullutta<3

  • Current Music
    Stam1na -Murtumispiste
  • Tags

Kotiteollisuus -Kevät


Hei, ajattelin palata takaisin tänne, tuli niin ikävä tätä paikkaa<3 Pidän nyt yllä kolmea blogia, joista yksi on salattu.

Rakastan tätä kappaletta ihan valtavasti!! <3<3<3 Rakastanrakastan<3 vaikka Tavaramarkkinoiden alkuperäinen kappale on sekin mielestäni ihastuttava, niin kyllä Kotiteollisuudenkin uusi tulkinta on mahtava<3 en jaksa odottaa, että Kotareilta tulee se heidän ns. cover-lättynsä.

Olen päässyt opiskelemaan italiaa tuonna työväenopistoon, olen ihan into piukeena :D ostin eilen kirjan, jota sitten siellä tunneilla käytetään, ja vaikuttaa vähintään hauskalta kun selailen sitä. Tympi paljon, kun on sukua italiasta, mutta ainoastaan osaa puhua englantia sujuvasti, niin kommunikaatio vähän takkuili. Ruotsia en oppinut, en sitten millään, koulussa, joten toivon että tästä jäisi jotain päähän. Ejhkä oma kiinnostus auttaa asiaan, ja se, että osaan muutaman sanan sieltä täältä jo nyt. ;P

Oivoi. Mistäs sitä rahaa saisi lisää? Nyt ainakin on ostoslistalla uusi kännykkä ja vetoketjuhuppari, koska minulla ei ole sellaista hupparia ja sellainen olisi oikeasti tosi kätevä. Että siksi huppari. Ehkä joku bändihuppari olisi kiva, vaikka Volbeatin. Tosin EMP -katalogista löysin ihanan mustan hupparin, mutta 45 euroa on ehkä hivenen liikaa siitä, että siinä on kirsikkan kuvia. Nääh. Ja iPhone olisi kiva, olen rakastunut kosketusnäyttöisiin puhelimiin, joten ehkä olen ostamassa sellaista. iPhone on hiukan liian kallis, mutta muistaakseni se oli Samsung tai LG jolla oli hieman huokeampi kosketusnäyttöpuhelin.

Nojoo. Ja sitten vakituisella paikallaan ostoslistassaan on ne tautointikamat, jotka eivät kyllä ole niin kalliita. Niitä ei vaan nyt ole oikein päässyt tutkailemaan ja vertailemaan. Vaikka himottaisi jo nytten, olen kuitenkin päättänyt ainakin jharrastelijatatuoijaksi ryhtyä. Kuitenkin olen aika hyvä piirtämään omasta mielestäni ja opin nopeasti erilaisia tyylejä, joten ihan olisi mielestäni taidot paikallaan. Tahtoisin nimittäin aivan hirmuisen kovasti perustaa sen oman tatuointiliikkeen. Alunperin oli ideana, että siellä olisi myös lävistetty, mutta minusta ei ole lävistämään, en pidä siitä että ihmiskudos rutisee sormieni alla kun työnnän piikkiä sen läpi, hrrrr, se on vain jotenkin aivan liikaa, joten ei. Ehkä sitten kun jossain vaiheessa on tarpeeksi varaa palkata muutama työntekijä, niin sitten voin kysäistä, jospa he haluaisivat myös lävistää.

Ja ei, tämä ei ole mikään hetken mielijohde Miamin tatuointitarinoista, kiinnostus on ollut pitkään ennen tätä Jimiltä tulevaa ohjelmaa. Vaikka ihan hyvä ohjelma se onkin^^

Jee, ihanaa että aurinko paistaa tuolla ulkona<3 miten sitä ihminen voikin olla tyytyväinen loppujen lopuksi niinkin pieneen asiaan kuin säähän? Tekisi mieli lähteä kävelylle.

Ja nyt tuli mieleen se yksi kesä kun ei muuta tehtykään kuin oltu ulkona. Ja puhuttu. Se on kiva muisto, kiitos siitä :)

  • Current Music
    Kotiteollisuus -Kevät